Peiliä ja perspektiiviä

Julkaistu: 3.1.2024 klo 21:23

Tässä blogissa pohdin otsikon mukaisesti perspektiivin ottamista hankaliin tilanteisiin, peiliin katsomista, pakopisteen houkuttelevuutta ja näkökulman vaihtamisen taitoa.

Toisten näkökulmien huomioonottaminen ei ole meille luontaista, etenkin jos tuo näkökulma poikkeaa omastamme. Silloinhan se on ”väärä”. Meillä on tarve pitää kiinni omasta maailmankuvastamme ja uskomuksistamme. Tämä reaktio on ymmärrettävää, sillä aivoissamme on sisäänrakennettuna ns. negatiivinen vinouma. Se tarkoittaa sitä, että sivuutamme ne näkemykset tai hyökkäämme niitä vastaan. Se tarkoittaa myös, että kielteisten palautteiden painoarvo on moninkertainen myönteiseen verrattuna. Uskomme sitä helpommin kuin myönteistä palautetta.

Vallitseva negatiivinen vinouma on syntynyt kymmeniä tuhansia vuosia sitten hengissä säilymismekanismiksi. Eri tilanteisiin liittyy yleensä aina sekä negatiivisia että positiivisia asioita, mutta negatiivinen vinouma saa meidät havainnoimaan ja keskittymään negatiivisiin asioihin. Koska hengissä säilymisen kannalta ei ollut oleellista huomata hyviä asioita, aivomme ohittavat hyvät asiat helposti kokonaan. Samaan aikaan käytämme valtavasti energiaa ja aikaa sen argumentointiin, että oma toimintamme on oikeutettua, hyödyllistä, ”oikein” tai hyvää.
– Miten sitten saada tilanteisiin tervettä perspektiiviä ja kokonaiskuvaa?

Perspektiivi tarkoittaa valokuvauksessa sitä visuaalista vaikutelmaa, joka määrittää etäisyyden ja syvyyden kuvan elementtien, kohteiden ja taustan välillä. Kun siis kuvataiteissa kuvataan kolmiulotteinen maailma kaksiulotteiselle pinnalle. Mitä tämä voisi sitten tarkoittaa vuorovaikutuksen ja yhteistyön näkökulmasta? Vaikkapa sitä, osaako sitä ottaa tarpeeksi etäisyyttä tilanteeseen, ulkoistamatta tai pakenematta sitä? Osaako käsitellä tilanteen syvyyttä terveellä tavalla, ettei sorru liian pinnalliseen palautteen ohittamiseen, mutta ei myöskään vaivu synkkiin ja syviin syövereihin?

”Henkisen kasvun mahdollistaa vain rohkeus
kohdata avoimesti kaikki omat tunteensa.”
Leea Kantelus

Maailma on vielä moniulotteisempi, kuin kolmiulotteinen. Silti me ihmiset olemme sellaisia, että katsomme asioita lähes aina omasta näkökulmastamme. Yksiulotteisesti. Harvalla meistä on aidosti kykyä nähdä asiat objektiivisesti myös muiden näkökulmasta. Ei näköjään edes meillä, jotka näistä teemoista valmennamme ja kirjoitamme. Kaikki näkemyksemme ja tulkintamme ovat aina värittyneitä omien ajatustemme ja motiiviemme kautta. Se on meille vain niin tuttua ja luontaista, ettemme näe niitä ilman palautetta toisilta. Ja se kriittinen, rakentava palautehan sattuu ihan hitokseen!

On kivuliasta katsoa rehellisesti peiliin, ja myöntää, että oma toiminta on näyttäytynyt toiselle eri perspekstiivistä, kuin itselle. Ja vaatii nöyryyttä ja rohkeutta uskaltaa kyseenalaistaa omat ajatukset ja astua toisen saappaisiin hetkeksi. Reflektio ja pyrkimys näkökumien avoimeen tarkasteluun pakottaa kasvamaan pieneksi. Laitamaan omat pyrkimykset ison luupin alle ja tutkimaan rehellisesti tapaansa toimia, viestiä, vuorovaikuttaa, mutta myös motiivejaan ja arvojaan. Jos pystyy aktiivisesti hakemaan perspektiiviä omiin ajatuksiinsa ja tilanteisiin, oppii paljon itsestään ja toisista.

Näkökulman englanninkielinen vastine ”Point of view”, tarkoittaa kirjaimellisesti näköpistettä eli paikkaa, josta nähdään tai katsotaan jotakin. Se voidaan suomentaa myös näkökannaksi ja perspektiiviksi. Näkökulma on se viitekehys ja tulokulma, josta tarinaa kerrotaan. Se on asenne, jossa tarinan toiminta ja tapahtumat kehittyvät. Perspektiivi sisältää kertojan asenteet tai uskomukset tapahtumasta, henkilöstä tai paikasta, ja ne perustuvat hänen omiin henkilökohtaisiin kokemuksiinsa. Mahdollistamme yhteistyön ja tunneyhteyden kehittymisen, luottamuksen ja arvostuksen lisääntymisen ja oman henkisen kasvumme, jos etsimme tietoisesti sitä toisen näkökulmaa tilanteeseen: mistä syntyy se subjektiivinen toisen tulkinta tästä tilanteest

USKOMUKSET ITSESTÄ, MUISTA JA TILANTEISTA

Meillä on taipumuksena viettää aikaa mieluiten sellaisten ihmisten kanssa, jotka ajattelevat asioista samalla tavalla kuin me. Jotka pitävät meistä. Joille tapamme toimia sopii. Silloin yhteistyö on helppoa, mukavaa ja turvallista. Se samalla vahvistaa omia näkökulmiamme ja pitää perspektiivin ennallaan. Tällöin ei tarvitse olla haavoittuva, kesken ja auki.

Perspektiiviään on tärkeä tarkastella: tutkia maailmaa tai tapahtumaa laajemmin kuin omasta kokemuksestaan käsin. Perspektiivi tilanteesta voi olla toisella samassa tilanteessa hyvin erilainen kuin toisen. Jokaisen näkökulma perustuu hänen omiin kokemuksiinsa, asenteisiinsa, ennakkoluuloihinsa, kulttuuritaustaansa ja tunteisiinsa. Oman perspektiivin ja näkökulman tunnistaminen auttaa kasvamaan henkisesti.

Kuvan ajatus: Kasva pieneksi

Meidän ihmisten inhimillisessä elämässä on yleistä tarve hakea hyväksyntää, sekä viestiä eri tavoin omaa merkittävyyttään. Tälle toiminnallemme olemme usein itse sokeita. Siksi toisten antama palaute on tärkeää: miten olemisemme yhteisössä ja toimintamme koetaan.

Toki ”kasvaminen pieneksi” sattuu. En ollutkaan niin pidetty, ymmärretty, haluttu ja tykätty kuin kuvittelin. En ollutkaan niin aito ja autenttinen, yhteistyökykyinen tai riippumaton, kuin halusin olla. Ellemme me suostu tulemaan pieneksi, meistä ei voi tulla ”suuria”. Suuruudella tarkoitan suurisydämisyyttä ja sydämen sivistystä, en isoa egoa tai valtaa.

”Tiesitkö, että kun kasvat pieneksi,
kasvat tietämättäsi suureksi?”
/@tommyHelssten 2.5.2023 Twitter

Kasvaminen pieneksi, oman keskeneräisyyden ja haavoittuvaisuuden paljastaminen ei ole meille ihmisille luontaista. Se sattuu ja sattuu hitosti. Kuin kiinalaisten naisten jalkojen typistäminen aikoinaan. Tämä on kuitenkin mielenkiintoinen ja haastava lähtökohta yhteistyön kehittämiselle ja omien arvojen mukaisen elämän rakentamiselle. Mikäli sosiaalinen verkosto ei vastaa tarpeisiimme, ihminen kokee yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Sellainen nöyryys, joka uskaltaa olla rehellinen keskeneräisyydestään, kantaa vastuunsa virheistään ja myöntää itsekkäitä motiivejaan on valtavan kasvattavaa ja pitkässä juoksussa hoitavaa, vaikka sillä hetkellä se onkin todella syvästi satuttavaa. Jalkojen sitominen oli Kiinassa harjoitettu tapa, jossa nuorten tyttöjen varpaat taivutettiin jalkapöydän alle ja sidottiin, minkä johdosta jalat kasvoivat vääristyneeseen muotoon. Sidotut jalat myös vaikeuttivat kävelemistä. Samoin palautteen ohittaminen voi vääristää henkisen luustomme ja vaikeuttaa kävelemistä.

Toimivat sosiaaliset suhteet ovat keskeinen osa ihmisen hyvinvointia ja mielenterveyttä. Meillä on luontainen tarve liittyä muihin ja saada tuntea kuuluvansa joukkoon. Tunne siitä, että on osa jotain ryhmää, toimii voimavarana vaikeina aikoina ja mahdollistaa yhdessä iloitsemisen hyvinä hetkinä. Kun tätä kokemusta järisytetään, tulee ihmiselle väistämättä epävarma olo: kelpaanko ja riitänkö? Hyväksytäänkö minut omana itsenäni? Usein toiminta on oman näkökulman puolustamista ja omien uskomusten argumentointia.

Suurisieluinen ihminen kykenee asettautumaan toisten asemaan (tai ainakin pyrkii siihen) ja kokeilee vaihtaa eri näkökulmia samaan tilanteeseen. Pakosti tämä kaikki herättää paljon erilaisia ja ristiriitaisia tunteita. Emme tietenkään haluaisi kokea ikäviä tunteita, ja siksi näkökulman vaihtaminen ja rehellinen reflektio jää usein toteutumatta. Puolustetaan omaa kokemusta ja näkemystä tilanteesta. Se on inhimillistä.

”Emme tietenkään haluaisi kokea ikäviä tunteita,
ja siksi näkökulman vaihtaminen ja
rehellinen reflektio jääkin usein toteutumatta.”
Leea Kantelus

Helmi syntyy kivusta. Kuva @Leea Kantelus

Miksi kannattaa antautua kivuliaaseen kasvuun? Koska sydämen sivistys, autenttisuus, kyky ja halu hyvään yhteistyöhön sekä aitous ja avoimuus edistävät yksilön ja yhteisön hyvinvointia ja menestystä.

Vikipedia kertoo: ”Helmi syntyy, kun sen kuoren ja vaipan väliin joutuu vieras hiukkanen, joka häiritsee eliön toimintaa. Helmen kehittyminen herneen kokoiseksi voi viedä noin 50 vuotta. Aidon irtohelmen syntyminen on kuitenkin erittäin harvinaista. ”

Samoin käy meille ihmisille: kasvu pieneksi ja omaksi keskeneräiseksi sinuksi ja minuksi tapahtuu hitaasti ja tilanteiden kautta, jotka satuttavat ja hiertävät. Ja kasvaminen pieneksi on yhtä harvinaista ja hidasta kuin aidon helmen synty – eli todella havinaista. Enemmän näemme ympärillämme egojen kasvua, omien näkökulmien vankkaa puolustamista ja muiden mielipiteiden ja kokemusten sivuuttamista ja mitätöintiä. Erittäin hämmentävää on, kun näitä piirteitä näkeekin peilistä.

Oleellista onkin se, millaisia helmiä viljelemme tämän hetkisessä elämässämme ja yhteistyössämme.

Lopuksi:

Valmista ei meistä tule koskaan, mutta hyvään on silti hyvä pyrkiä.
Kun tulee virheitä ja mokia, niin onneksi saamme pyytää anteeksi. Anteeksi voi pyytää, vaikka teot eivät olisi olleet tahallisia.
– ja useimmiten onneksi myös saamme toimintamme anteeksi
Kaikkia emme voi koskaan miellyttää, mutta yhteistyön tulee olla kaikkien kanssa toimivaa
– jokaisella on vastuu yhteistyön sujuvuudesta.
Tunnistetaan omat sosiaaliset tapamme ja tarpeemme. Myös uskomusjärjestelmämme ja puolustusmekanisminne
– ja valitaan kasvun asenne.
Kun koet pettymyksiä tai epäoikeudenmukaista kohtelua ihmissuhteissa, mieti miten omat uskomuksesi tai menneet kokemuksesi heijastuvat tähän.
Pyri erottamaan menneet asiat ja ihmiset nykyhetkestä.
Kyseenalaista kielteisten kokemusten aiheuttamat ajatukset, tunteet ja käsitykset itsestäsi ja muista
– etsi tietoisesti hyvää!

Leea Kantelus – Kauppatieteilijä jolla on humanistin sydän!

Lähteitä:

Neliöhengitys: https://www.youtube.com/watch?v=DQRR1MHUyqA