Mitä jos lapsesi p**ka futisjoukkue onkin sinun syytäsi – ja muutama ajatus onnellisuudesta
Julkaistu: 24.9.2019 klo 06:15
Kuuntelin vuosia sitten toisen futisäidin puhetta. Valmentajat olivat epäreiluja, peliaikaa annettiin pärstäkertoimen perusteella ja mikä pahinta, pelikaveritkin olivat syvältä. Tuntui pahalta, kaikkien osapuolten puolesta.
Omien lasteni tilanne oli merkittävästi parempi: valmentajat, usein pelaajien äitejä tai isiä, yrittivät parhaansa ja tsemppasivat pelaajia, lapset nauttivat liikunnasta – eihän kaikki täydellistä ollut, mutta pääsääntöisesti asiat olivat kunnossa.
Aikaa kului, ja lastenkin harrastukset vaihtuivat. Fudiksesta ei tainnut tulla ammattia kenellekään osallisista.
Samaan aikaan seurasin toisen ystäväni taivalta – hänen elämässään tuntui tapahtuvan vaikka mitä ihanaa. Rentouttavia joogatunteja, mitä upeampia ravintolaruokia, reissujakin. Joka kerta tavatessamme kuulin, kuinka avartavia kirjoja hän on lukenut sitten viime tapaamisemme, ja miten inspiroivia ihmisiä hän on tavannut.
Kiinnostuin, ja ryhdyin kiinnittämään asiaan tarkemmin huomioita. Miksi juuri hänelle osuu aivan taivaallinen joogatunti ja käsittämättömän maistuva jälkiruoka? Aika pian pääsin kärryille. Joogatunti tuntui monta astetta paremmalta, kun huomion kiinnitti oman jäykkyyden tuoman tuskaisuuden sijaan salin kynttilöihin ja mahdollisuuteen rauhoittua hämärässä kiireisen työpäivän jälkeen. Pääruoka ravintolassa oli ehkä keskinkertainen, mutta creme brulee oli parasta ikinä. Tämän omaksuttuani elämä alkoi tuntumaan paremmalta – yksi jälkiruoka kerrallaan.Ei pidä käsittää väärin – saadessaan ala-arvoista ravintolaruokaa, pitää antaa palautetta (niin muuten antaa tämä ystävänikin: kertoen samalla että tarjoilu oli hyvää, mutta petraamisen varaa jäi muutamassa muussa asiassa), ja välillä elämältä tulee turpaan niin kovaa, että hyvän näkeminen on hetkellisesti vaikeaa, jopa mahdotonta. Surulle ja kiukullekin on aikansa, ja niiden hautaaminen teennäiseen iloon on karhunpalvelus kaikille.
Ikävin uutinen onkin, että itse asiassa elämä nöyryyttää jokaista aika ajoin: joskus niin tiiviillä tahdilla että edelliset haavat vielä verestävät, eikä millään olisi ollut valmis uusiin iskuihin. Niitä emme läheskään aina kuitenkaan voi valita. Onnellisuuden onneksi voimme valita, jos emme iskun hetkellä, niin hyvin pian sen jälkeen taas uudestaan. Se ehkä muuttaa muotoaan, vaihtelee ilmenemistavoiltaan ja voimakkuudeltaan, mutta sen voi valita. Kuten viisas ystäväni aina muistuttaa: ”se mitä katsot, kasvaa”. Emme voi valita onko meillä ongelmia vai ei. Mutta voimme valita mitä asioita elämässämme katsomme, mikä ansaitsee huomiomme, ja mitä lähdemme kasvattamaan. Hyvää vai huonoa.Ja mitä tekemistä tällä kaikella on alussa kerrotun lasten jalkapallojoukkueen kanssa? Mainitsemani fudisäidin lapsi pelasi samassa joukkueessa kuin oma lapseni.
Mervi Lamminen, joka on onnellinen saadessaan Auntien avulla auttaa ihmisiä näkemään hyvän elämässään.
Mervi Lamminen & Milla Ryhtä, Happiness Maker, Futurice luennoivat 4.10. Varalan urheiluopistossa järjestettävän Work goes happy Tampere -tapahtuman ohjelmassa klo 14.05 – 14.25 otsikolla: Voiko kivassa työssä uupua?
Luentoa voi seurata myös maksuttomassa unelmien työpäivän webinaarissa osoitteessa: https://event.videosync.fi/unelmientyopaiva
