Koronakonfliktien hiljainen huuto
Julkaistu: 5.11.2020 klo 06:30
Ensin ajattelimme (salaisesti) ilahtuneena, että vihdoinkin saan tehdä työtäni rauhassa ilman avokonttorin häiritsevää hälinää ja työkavereiden mukavaksi tarkoitettua, mutta usein aika epäkiinnostavaa jutustelua. Työelämä kotona ei sittenkään ole yhtään pöllömpää!
”Se itseasiassa jo rauhoittaa, kun tietää, että Teamsin jälkeen kuivat yksinpuhelijat, jankkaajat ja ärsyttävät narisijat pystyy napsauttamaan pois näköpiiristä ”.
Yksi asiakkaani kertoi irvistävänsä, kun kuppi menee todella nurin, ja toinen kertoi karjaisevansa oikein antaumuksellisesti. Eikä kukaan ole näkemässä tai kuulemassa. Ihanaa, vapauttavaa, helpottavaa!
Korona- aika ja globaali kriisi on vedonnut myös ihmisten hyveelliseen puoleen– haluun venyä tarvittaessa, pyytää ja antaa apua toisillemme. Parhaimmillaan nämä yhteiset kokemukset hitsaavat työyhteisöä entistä enemmän yhteen ja voimaannuttavat niin yksilöitä kuin yhteisöjäkin.
Mutta, kuinkas sitten kävikään? Kun työkavereiden lähes kaikki palaverit kutistuvat tiukasti asiakeskeisiin keskusteluihin, pidämme todelliset mielipiteet ominamme ja tunteenpurkaukset vuodatetaan pikkupiireissä tai kotona.
”En mä kehtaa olla se hankala ihminen ja haastaa eriävillä näkemyksillään, nyt kun kaikki ympärillä tsemppaa täysillä ja joillakin on tosi vaikeaa yksityiselämässäkin”.
Pitkään jatkuessaan tilanne alkaa kasvattaa väärinymmärrysten ja -kokemusten määrää ja siten myös konflikteja. Eteenkin monimutkaiset ilmiöt ja asiat, jotka vaativat paljon keskustelua ratketakseen, ovat etilynä todella vaativia toteuttaa.
Syykin on hyvin inhimillinen: ihmiset ovat väsyneitä. Olemme pitäneet mölyt mahassamme ja näyttäneet parhaat puolemme jopa tietoisina siitä, että käyttäytymisemme vääristää todellisuutta. Jaksaminen on venytetty äärirajojen yli, on ehtinyt tapahtua epäreiluuden ja kuulemattomuuden kokemuksia. Loukkaantunut ja väsynyt ihminen nousee joko barrikaadeille tai yksinkertaisesti vain sulkee suunsa. Tyypillisesti ”kiltit ihmiset” vaikenevat. ”Palavereissa, joissa pitäisi keskustella, hiljaisuus on huutavaa” kuvaili yksi esihenkilö asiantuntijatiiminsä syystunnelmia.
Asiakeskeisissä keskusteluissa ei sinänsä ole mitään vikaa. Ne ovat monissa tilanteissa erittäin toimivia. Palaverien teknisen ja rakenteellisen toteuttamisen lisäksi huomio kohdistuukin tunnetaitoihimme.
Sovittelijan työni kautta näen uusien työtapojen ja palaverien merkityksen aivan uudessa valossa. Esimerkiksi, jos toistuvasti havaitset keskusteluissa signaaleja, jotka johdattavat sinua tulkitsemaan puhujan kommentit negatiivisesti ja koet ne uhkaksi asiantuntemuksellesi, pysähdy hetkeksi. Haasta ensin omaa tulkintaasi tilanteesta.
Vaati todella hyviä tunnetaitoja kyetä tunnekuohun vallitessa toteamaan erityisesti itselleen: ”OK. Tämä on yksi tapa tulkita asia. Voisiko olla toinenkin tapa? Entä olisiko vielä kolmaskin tapa?” Ota muutaman sekunnin tauko, ennen kuin kommentoit tai lähdet paisuttamaan omaa negatiivista tulkintaasi. Olisiko tuossa yksi korona-ajan ja etätyöskenteleyn kiteytetty viisaus?
Kirjoittaja Saara Remes on työ- ja organisaatiopsykologiaan erikoistunut valmentaja, työyhteisösovittelija sekä ratkaisu- ja voimavarakeskeinen psykoterapeutti
