Oma isäni teki koko uransa töitä samalle työnantajalle. Hän kuoli 59 -vuotissyntymäpäivänä 42 vuoden työuran jälkeen syöpään. Syövän käynnistäjänä saattoi olla yhtä hyvin nuorempana harrastettu punaisen Nortin polttaminen kuin tehdasympäristön kemikaalit tai jopa molemmat. Tapahtumasta on kuitenkin jo aikaa yli 25 vuotta, joten syy on tässä vaiheessa sinänsä toisarvoinen.

Epäpuhtauksista johtuvat työperäiset sairaudet ovat jatkuvasti vähentyneet, kiitos parantuneen työsuojelun. Isänikin oli ensimmäisiä työsuojeluvaltuutettuja Suomessa 1970 -luvun alussa, sillion kun se oli vielä sivutoimi. Myöhemmin se tuli hänelle samanlaiseksi päätyöksi, kuin mikä tahansa tärkeä työtehtävä.

Tämän päivän työ on monelta osin muuttunut niin, että fyysisen vaarallisuuden sijaan voimavaroja pitää kohdistaa entistä enemmän henkisiin asioihin. Niihin liittyvä terveydenhoito on haasteellisempaa kuin fyysisten vaivojen. Henkistä ylirasitusta ei voida mitata yhtä helposti kuin verenpainetta. Työympäristön stressaavutta ei voida arvoida kuten syöpää aiheuttavien kemikaalien pitoisuuksia ilmasta. Työpaikkakiusaamista ei havaita yhtä helposti kuin hammasratasta, jonka päältä kuuttuu suojakotelo. Työhön liittyviä henkisiä paineita ei voida arvioida yhtä helposti kuin vaikkapa käsin nostettavan säkin suurinta turvallista painoa.

Mittaamisen tai arvioimisen vaikeus ei kuitenkaan ole selitys sille, että henkisestä työturvallisuudesta ja ihmisten hyvinvoinnista ei huolehdittaisi kunnolla. Merkittävä osa fyysisistä sairauksista saa alkunsa stressistä ja sen eri muodoista. Sydän- ja verisuonitaudit, erilaiset istumatyöläisillä esiintyvät kivut ja muut elimelliset sairaudet ovat usein seurausta pitkäaikaisesta henkisestä rasituksesta.

Kyse ei ole pelkästään ihmisestä. Kyse on myös voitoista. Pelkästään Kelan maksutiedoilla laskettu menetetyn työpanoksen kustannus on 1,7 mrd euroa vuodessa. Tähän päälle pitää laskea  esimerkiksi se, minkä verran työntekijän poissaolo jättää vajetta katteen tekemiseen. Jos kaikki vaikutukset laskettaisiin, luku olisi huikea. Se on niin huikea, että minusta on käsittämätöntä, kuinka vasenkätistä ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen edelleen on.

Työhyvinnoinnista on tehty valtava määrä tutkimusta Suomessa ja maailmalla. Sitä on pidetty kukkahattuisten HR tätien hommana, johon liittyvät tyky -päivät hauskoine urheilulajeineen ja ryhmähenkeä lisäävine tehtävineen. Säännöllinen työhyvinvoinnin johtaminen on kuitenkin yksilöiden todellisen elämäntilanteen sovittamista työnantajan tarpeisiin. Ihan kuten sen naapurin Cortinan hoitamista. Pestään ja kiillotetaan säännöllisesti, säilytetään lämpimässä tallissa ja korjataan pikkuviat heti kun ne tulevat. Eräs autolehti laski mikä on pisin aika, mitä autoa kannattaa pitää. Eli koska viimeistään kannattaa autoa vaihtaa kun ottaa huomioon kaikki siihen liittyvät kustannukset. Tarkastelujakso oli 19 vuotta. Lehden havainto oli, että jos autoa huolletaan asiallisesti, ainakaan sen 19 vuoden aikana ei ole vielä järkevää vaihtaa autoa. Vanhan huolto tulee aina halvemmaksi kuin uuden auton ostaminen.

Sama koskee ihmisiä. Ylläpitämällä osaamista, pitämällä huolta oikeasta työn kuormittavuudesta, varmistamalla työympäristön turvallisuus henkisesti ja fyysisesti ja ymmärtämällä vaikkapa lapsiperheen haasteet, työntekijän vaihtaminen ei tule ajankohtaiseksi lainkaan niin usein kuin se nykyään tapahtuu.

Liian moni työnantaja suhtautuu työntekijään kuin kertakäyttöastiaan. Vaihdetaan uuteen, jos edellisen tuoma tuotto laskee.

Koskahan suomalaiset yritykset heräävät siihen, että työntekijän vaihtuminen tai hänen väsymisensä ei ole mikään pikkujuttu? Yleensä se kertoo siitä, että ongelmia on muuallakin kuin työntekijän omassa elämässä.

Kun työntekijä sairastuu, kannattaa myös työnantajan joskus vilkaista peiliin.

---