Aidon vuorovaikutuksen puute latistaa luottamusta ja luovuutta
Julkaistu: 7.9.2021 klo 10:54
Luottamus on se perusta ja liima, jolle toimiva ja hyvinvoiva työyhteisö rakennetaan.
Luottamus on itse asiassa se perusta ja liima, jonka pohjalle rakentuvat kaikki ihmisten väliset suhteet. Oli kyse sitten ystävistä, puolisoista tai asiakkaista sekä yhteistyökumppaneista, niin ilman luottamusta ne eivät toimi. Ainakaan siinä mitassa, mihin niillä olisi mahdollisuus toimia. Luottamus on myös turvallisuuden tunteen kivijalka. Ja kaikki me tiedämme, että ilman turvallisuuden tunneta, me toimimme aina säästöliekillä. Turvattomuuden tunne on valtava este vapaalle kanssakäymiselle ja vuorovaikutukselle.
Miten ja missä luottamus sitten syntyy? Se syntyy vuorovaikutuksessa. Sitä voi vahvistaa tai sen voi myös tuhota vuorovaikutuksessa. Ilman vuorovaikutusta sen tunne voi myös himmentyä. Sen ylläpitäminen vaatii jatkuvaa työtä ja toisaalta sen tuhoaminen voi tapahtua hetkessä.
Tämä pandemia, joka on tuhonnut monen ihmisen terveyden, on myös syönyt ja latistanut ihmisten välistä luottamusta, koska aito vuorovaikutus toistemme kanssa on radikaalisti vähentynyt. Tämä kirottu virus on tehnyt meistä jokaisesta toistemme potentiaalisia vihollisia ja tartuttajia ja koska liskoaivomme tunnistavat aina vaaran, reaktiomme ovat alitajuntaisia ja primitiivejä. Tämä nakertaa entisestään ja pirullisesti myös luottamusta toisiimme.
Itse olen huomannut, miten tämä on vaikuttanut myös luovuuteen. Ilman aitoja ja spontaaneja vuorovaikutustilanteita, meillä ei ole samassa mitassa uusia virikkeitä ja tämä on luovuuden kannalta tuhoisaa. Hyvin usein virikkeiden puute aiheuttaa luovuuden katoa, mutta samaan aikaan se aiheuttaa myös apatiaa. Etätyö, joka on oikeasti myös suuri mahdollisuus, on samalla ja jatkuvana sellaisena myös uhka luovuudellemme. Ilman virikkeitä ajatuksemme alkavat pyöriä samaa kehää ja kehän koko supistuu koko ajan. Kirjoitinkin tästä aiemmin Kollega.fi blogissani ”Spontaanit kohtaamiset ovat luovuuden siitepölyä.”
Tämä jatkuva etäily niin työssä, kuin elämässä on syönyt ja supistanut elintilaamme. Elintilan supistumisella on tuhoisa vaikutin myös vapauden tunteellemme. Ilman vapauden tunnetta on sangen vaikea ruokkia luovuutta, sillä sen paras kasvualusta on vapaus ja turvallisuuden tunne. Ei ihme, että Ihmisiä on kautta aikojen rangaistu pahoista teoistaan vapauden riistolla. Vapauden riisto on yksi alistamisen pahimpia aseita.
Me emme vielä täysin hahmoita kaikkia niitä ongelmia, mitä tämä tuo tullessaan. Tällä hetkellä olemme vielä taistelumoodissa ja se tila ei anna tippaakaan siimaa ylimääräisille uhkakuville.
Minusta olisi kuitenkin syytä alkaa aktiivisemmin keskustella niistä uhista ja tuhoista, mitä tämän pandemia ja sen jälkimainingit tulevat aiheuttamaan. Ja kyllä, uskon vahvasti siihen, että me tulemme nujertamaan tämän epidemian tai ainakin tekemään viruksesta vähemmän vaarallisen.
Epidemian seurausten ja sivuvaikutusten ennakointi tuntuu silti olevan aika tai täysin kadoksissa. Kun ongelmat sitten konkretisoituvat ja tulevat avoimiin syliin olemme jo myöhässä toimiemme kanssa.
Näitä tulevan skenaarioita, ja välineitä niiden ikävien seurausten ennaltaehkäisyyn, tulisi jo olla kaikkien strategiasuunnitelmissa. Tämä koskee niin työelämää kuin koko yhteiskuntaa.
Muuten joudumme vain juoksemaan ongelmien perässä ja korjaamaan tuhoja. Vähän samoin tavoin kuin olemme joutuneet toimimaan viruksen kanssa. Olemme vain keskittyneet hoitamaan sairautta ja jättäneet retuperälle terveyden huoltamisen. Tämän seuraukset ovat aika helppoja arvata.
Jatkuva ja pelkkä perässä juokseminen on aina rankkaa, mutta ny monilla on jo valmiiksi maitohapot tapissaan.
Jyri Kansikas, Toimitusjohtaja, Work goes happy Oy
