Äitiii, tuu pyyhkimään! Kun muuttuneen työelämän kakka on housuissa ja silmät kiinni
Julkaistu: 10.1.2023 klo 06:44
Suomalainen työelämä ja yrittäjyys on käynyt läpi valtavan murroksen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Silti yhteiskunnallinen keskustelu, ja sitä kautta poliittinen päätöksenteko, ei vieläkään tunnusta näitä suuria muutoksia. Silmiä raotetaan hetkeksi ja sitten suljetaan ne jälleen visusti. Olisi pelottavaa ja ikävän työlästä ottaa selvää uusista yrittäjyyden muodoista, alustatalouden globaaleista haasteista, työntekijöiden liikkuvuudesta eri yrittäjyyden ja palkkatyömuotojen välillä ja kohtaanto-ongelmasta. On mukavampi kähistä vanhassa kunnon kolmikannan hengessä keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista. Silmien raosta vilkuillaan ja mietitään, että kuka ihme nyt edes ymmärtää, mitä kevytyrittäjyys tarkoittaa tai alustatalous? Tai miksi ihmeessä nuori aikuinen on mieluummin joku ”somevaikuttaja”, kuin menee kunnon palkkatöihin kauppaan?
Julkista keskustelua ja ymmärrystä yrittäjyydestä hallitsee edelleen voimakkaan happamasti ikivanha vastakkainasettelu työnantajapuolen sekä ammattiyhdistysliikkeen välillä. Tämä on mennyttä maailmaa: 93% suomalaisista yrityksistä on nykyään yksin- ja mikroyrittäjiä, joista huomattava osa ansaitsee myös vähemmän kuin palkansaajat, samasta työstä. Silti mielikuvamme ovat edelleen kuin jostain teollistumisen alkuajoilta, ”riistäjä-yrittäjät” ja ”hyväksikäytetyt palkansaajat”.
Me elämme omituisessa rinnakkaistodellisuudessa. Tavallinen pienyrittäjyys ja globaaliksi muuttunut työelämä elää omaa jokapäiväistä realismiaan luovien erilaisten ikivanhojen käytäntöjen, lakien ja asenteiden välissä. Samaan aikaan astudiot sekä vaali- ja yrittäjyyskeskustelut vaativat jostain ohuesta yläpilvestä lisää neljän tonnin kuukausipalkkaisia työpaikkoja riistetyille työntekijöille tai riitelevät verisesti isotuloisten yrittäjien osinkotuloverotuksesta. Sillä aikaa parisataatuhatta tavallista ammatinharjoittajaa; perhepäivähoitajaa, siivoojaa, kuntouttajaa, asiantuntijamyyjää, kahvilanpitäjää, maatalousyrittäjää, markkinointiosaajaa, kirjanpitäjää, kouluttajaa tai kosmetologia, hymähtää ja jatkaa hommia, ilman lomia, ilman sunnuntailisiä, ja ilman juuri minkäänlaista sosiaaliturvaa. Pienimmät yrittäjät pyörittävät kaikkien itsestään selvänä pitämiä Oy Suomi Ab:n palveluita, usein ulkoistettuna, ja usein tienaten bruttona vain pari tonnia kuussa. Pienituloinen yksinyrittäjyys on uusi musta.
Ja samaan aikaan meillä on niin kutsuttu työvoimapula, johon sopii tällä samalla silmät kiinni -mentaliteetillä ehdottaa lottovoittoratkaisuksi maahanmuuttoa. Sen sijaan, että uskallettaisiin avata muuttuneen työelämän pöntönkansi ja katsoa rehdisti mitä siellä on: tuhansittain työntekijöitä, jotka eivät osu oikeisiin työpaikkoihin.
Kohtaanto-ongelma työpaikkojen suhteen ei parane millään, vaikka meille olisi tulossa kuin taikaiskusta tuhansia malliverokansalaisiksi kelpaavia maahanmuuttajia. Vaikka Suomeen haluaisi tarpeeksi työikäisiä ja osaavia maahanmuuttajia ja vaikka mitään kieliongelmia ei olisi, olisi meillä aivan samat rakenteelliset ongelmat, kuin kantasuomalaisten kanssa nyt. Kohtaanto-ongelma ja palkkaamisen haasteet.
Kuinka Suomeen saataisiin tehokkaan täsmällisesti mm. siivoojia, lähihoitajia, bussikuskeja, ravintolahenkilökuntaa tai sitten toisaalta osaavia koodaajia ja lääkäreitä? Rakennammeko maahanmuuton pikakaistasysteemin tietyille ammateille? Pisteytysjärjestelmän? Migrin ja yleisten asenteiden pitää muuttua huimasti, jos tällaista halutaan. Pitäisi satsata satoja miljoonia markkinointiin oikeisiin kohteisiin ja houkutteleviin järjestelyihin, jotta tänne osattaisiin edes haluta töihin. Auringonlaskun kuvat Saimaalta eivät ehkä ihan riitä.
Vai loisimmeko ”kahden kerroksen väkeä” -systeemin, jossa maahanmuuttajan palkkaaminen olisi halvempaa ja joustavampaa kuin kantasuomalaisen? Haistan ylikuumenevan yhteiskunnallisen keskustelun, ay-liikkeen raivon, lakot ja pienipalkkaisten alojen sotatilan.
Eikö olisi sitten fiksumpaa nostaa tuntuvasti nykyisiä palkkoja kaikilta aloilta, jotka tarvitsevat työvoimaa? Saisimme enemmän kantasuomalaisia töihin ja vähentäisimme kohtaanto-ongelmaa? Siinä tulevat markkinatalouden ehdot ja rajat vastaan: hinnat nousevat, inflaatio kiihtyy, kilpailukyky laskee. Ison osan etenkin pienten yritysten kasvusta tukahduttaa jo nykyisellään mahdottomuus palkata, koska korkea verotus, sivukulut ja palkkaamisen riskit ovat niin suuria.
Globalisaatio sanelee hinnat. Elämme älyttömässä kognitiivisessa dissonanssissa, jossa haluamme kaikki palvelut ja tuotteet kotimaisina (ja tietenkin ekologisina), mutta yhtä edullisina kuin kiinalaiset, ja vaadimme samaan aikaan korkeampia palkkoja. Korkeammat palkat ja edullisemmat kotimaiset palvelut ja tuotteet eivät ole mahdollisia nykyisillä rakenteillamme, siis verotuksella, sosiaaliturvalla ja työelämää säätelevillä laeilla. Tämä ristiriita työntää työpaikkoja ulkomaille ja ulkoistaa niitä kotimaahan jääneille pienille yrittäjille.
Markkinatalouden faktojen lisäksi meidän pitää avata silmät ja myöntää, että edes parempi palkka ei ratkaise kohtaanto-ongelmaa kuin marginaalisesti. Meillä on kymmeniä tuhansia nuoria ja nuoria aikuisia, niitä työelämään himoitsemia alle 35-vuotiaita, joita eivät enää kiinnosta perinteiset ammattiryhmät. Tai liian rankka ja vähän arvostettu työ. Tai toisaalta työ, joka vaatii todella pitkän koulutuksen. Meillä on myös byrokraattisen hankalat vanhan maailman rekrytointiprosessit. Maailma muuttuu, pitää olla helppoa, joustavaa ja nopeaa. Tänään hakemus sisään, huomenna töihin.
On runsaasti uusia ammatteja, kuten sosiaaliseen mediaan, markkinointiin, hyvinvointiin, valmennukseen, palvelumuotoiluun ja sisällöntuottamiseen liittyviä töitä. Ne pyörivät useimmiten juuri siellä muuttuneessa työelämässä yrittäjyyden ja palkkatöiden välimaastossa, myös alustatalouden puolella, joita dinosauruksille suunniteltu sosiaaliturvamme ei tunnista, eikä edes verottaja pysy perässä. Nämä ovat ammatteja, joissa saa toteuttaa itseään ja käyttää omaa potentiaaliaan. Eikä ravintolasta, kaupasta tai palvelutalosta saatava edes vakituinen työ, kohtuullisella palkalla, voita tätä itsemääräämisoikeutta, vaikka sen ansainta olisi parempaakin. Yksinyrittäjyyden eri muodot ovat tulleet jäädäkseen. Pelkästään somevaikuttajia ja vaikuttajamarkkinoinnin parissa toimivia yksin- ja mikroyrittäjiä on Suomessa tuhansia.
On aivan järjetöntä elää pölyisessä illuusiossa, jossa kellokortit kilahtelevat aamuvuoron merkiksi, pomo on aina paska riistäjä ja palkankorotuksilla ratkaistaan kaikki ongelmat maton alle. Odotamme ihmetehtaita, ihmeinvestointeja ja ihmemaahanmuuttoa. Eikö vain käärittäisi hihat, iskettäisi lekalla pari vanhaa rakennetta ja asennetta rikki? Jos uudistamme työelämää ja sosiaaliturvaa koskevia lakejamme silmät auki ja työelämän muutokset tunnistaen, kannustamme kasvuun ja voimme pyyhkiä ihan oman peppumme.
#EnemmänKasvuaVähemmänEsteitä
Kirjoittaja Liisa Hanén on Mikro- ja yksinyrittäjät ry:n (MYRY) puheenjohtaja
