Olemme kaikki jo etätyön mestareita – vai olemmeko?
Julkaistu: 26.9.2022 klo 07:45
Blogikirjoituksessaan Etätyön hyvinvointioppaan kirjoittaja Kati Boijer-Spoof Heikinheimo peilaa nykyhetkeä etätyön mielenkiintoiseen historiaan ja haastaa ajatustyöläisiä pohtimaan, onko hybridityö meillä niin täydellisesti hallussa kuin uskomme.
1970-luvun alussa amerikkalainen fyysikko Jack Nilles päivitteli kotikaupunkinsa Los Angelesin loputtomia liikenneruuhkia. Mitä jos toimistotyöntekijöiden ei tarvitsisi siirtyä työpaikoilleen, vaan he voisivat työskennellä kotoa käsin? Miksi mennä konttorille puhumaan puheluita toisissa toimistoissa istuvien kanssa, Nilles pohti. Kuinka paljon etätyö vähentäisikään stressiä, tehotonta ajankäyttöä – ympäristövaikutuksista puhumattakaan!
Nilles ryhtyi toimeen. Hän kokosi tutkimusryhmän ja sai case-yritykseksi ison vakuutusyhtiön. Etätyökokeilun tulokset olivat hyvin myönteisiä tuottavuuden, työterveyden säästöjen ja toimitilakustannusten osalta.
Tästä huolimatta yritys ei innostunut jatkamaan kokeilua, vaan peruutti takaisin läsnätyömalliin. Nilles sai huomata myös jatkossa, että vastustus ja ennakkoluulot etätyötä kohtaan istuivat tiukassa.
Tilanne ei ollut kovin erilainen vielä viitisenkymmentä vuotta myöhemminkään. Vuonna 2020 sekä Yhdysvalloissa että Suomessa vain 3–6% työvoimasta työskenteli kotoa käsin enemmän kuin puolet viikosta. Vaikka huomioitaisiin vain tietotyöläiset, osuus jäi heilläkin marginaaliseksi.
Ero 1970-lukuun oli kuitenkin merkittävä. Teknologia oli vähitellen kehittynyt Nillesin visioimaan suuntaan: reaaliaikaiseksi ja vuorovaikutteiseksi. Täysin virtuaaliselle työskentelylle ei ollut mitään käytännön esteitä – paitsi asenteet. Niiden pyöräyttämiseksi tarvittiin globaali luonnonmullistus, joka tuuppasi ottamaan digiloikan kertaheitolla.
Kuvitellaan, että tämä muutos olisi tehty suunnitellusti. Voi sitä pilottihankkeiden, asiantuntijalausuntojen ja työryhmien määrää! Olisi pohdittu juurta jaksain, mikä on paras mahdollinen malli eri yksilöiden ja kunkin organisaation kannalta. Nyt hypättiin pakon edessä yhdenmukaiseen malliin, ja ilman kenraaliharjoituksia.
Pakotetut muutokset ovat usein mieletön mahdollisuus uudistua. Jack Nilleskin pääsi vihdoin nauramaan partaansa. Olisi kuitenkin tärkeä muistaa, miten valtavasta mullistuksesta on kyse ja miten nopeasti se tapahtui. Työpaikoilla tehtävää työtä on säädelty sekä työntekijän että työnantajan edun toteutumiseksi jo toista sataa vuotta, sitä on ehditty harjoitella. Kotikonttorilla sellaiset asiat kuin työturvallisuus ja työhyvinvointi jäävät helposti yksilön omalle vastuulle.
Haluaisinkin haastaa meistä jokaista pohtimaan, millä tavoin virtuaaliympäristö vaikuttaa sekä työntekijöiden että työyhteisön hyvinvointiin. Miten työpaikkamme arjessa huomioidaan etä- tai hybridityön erityispiirteet? Onko esimerkiksi työjärjestelyjä muokattu tietoisesti, vai ollaanko edelleen samassa Teams-putkessa, joka aloitettiin keväällä 2020? Miten varmistetaan, että psykologinen turvallisuus ja yhteisöllisyys pysyvät yllä?
Omalla kohdalla on hyvä miettiä, mitkä etätyön elementit ovat sellaisia, jotka edistävät tai nakertavat hyvinvointia, ehkä aivan huomaamatta. Ja uskaltaa kysyä itseltään tärkeä kysymys: ovatko omat mieltymykset ristiriidassa työnantajan tai tiimin tarpeiden kanssa? Jos itse viihtyy esimerkiksi täysin etänä tai täysin läsnä, onko se myös asiakkaiden tai tiimin kannalta toimiva vaihtoehto?
Kun tiedostamme elävämme keskellä valtavaa ja edelleen jatkuvaa työympäristön muutosta, maltamme paremmin antaa aiheelle sen vaatiman huomion. Yhdessä toimintamalleja hiomalla voimme kasvaa etätyön tekijöistä etätyön mestareiksi.
Kirjoittaja Kati Boijer-Spoof Heikinheimo on pitkän linjan tietotyöläinen, työhyvinvointia edistävän Virkisteri Oy:n kehitysjohtaja ja Etätyön hyvinvointioppaan toinen kirjoittaja.
