Sairausajan palkka on osa työehtosopimuksia
Julkaistu: 18.10.2012 klo 08:47
Jos työntekijöiden ensimmäinen sairauspäivä muuttuu palkattomaksi, kyseessä on palkanalennus, koska työnantajan
sairauspäiviltä maksama palkka on osa palkkasummaa. Palkkojen ja palkkaehtojen – myös sairausajalta – sopiminen
kuuluu työehtosopimuksiin. Työehtosopimuksiin tehdyt kirjaukset sairausajan palkanmaksusta on tehty työntekijöiden
toimeentulon turvaamiseksi.
Kelan maksamasta sairausvakuutuspäivärahasta on määräykset sairausvakuutuslaissa. Kela ei maksa päivärahaa
sairastuneelle omavastuuajalta, joka on 1+9 päivää. Työsopimuslaissa puolestaan määritellään työntekijälle oikeus
sairauspäivien omavastuuajan palkkaan.
Ensimmäisen päivän palkattomuus koskisi kahta kolmesta SAK:laisesta, ja tietenkin enemmän niitä, jotka ovat
useamman jakson vuoden aikana poissa töistä. Tilastojen perusteella tiedetään, että SAK:n jäsenkenttään kuuluvilla
työntekijöillä on sairauspoissaoloja enemmän kuin toimihenkilöillä tai akateemisesti koulutetuilla.
Karenssipäivä ja sitä seuraava mahdollinen palkanalennus seuraavalta kahdelta viikolta ovat taloudellisesti
merkittäviä erityisesti matalapalkka-aloilla. Ensimmäinen sairauspoissaolopäivä, tarkoittaa vuositasolla kahta
miljoonaa päivää. Palkkaseuraamuksien suuruutta voidaan arvioida sen mukaisesti.
Työhyvinvointi vähentää poissaoloja
SAK:n työolobarometrin mukaan lyhyet, 1–3 päivän sairauslomien, aiheuttamat poissaolot muodostavat 10–15 %
kaikista sairauspäivistä. Myös muut selvitykset tukevat barometrin tulosta.
Jos aidosti halutaan vähentää sairauspoissaoloja ja niiden aiheuttamia kustannuksia, on päähuomio suunnattava
keinoihin, joilla vähennetään pitkiä sairauspoissaoloja. Tällaisia keinoja ovat työympäristön kehittäminen, työn
vaatimusten mukauttaminen vastaamaan työntekijöiden voimavaroja sekä oikeudenmukaisen johtamisen edistäminen.