Itsetunto heiluttaa sinua….vai sinä itsetuntoa? Entäpä omatunto – tuttu termi vai…?
Julkaistu: 21.9.2018 klo 06:31
Omatunto soimaa tai kolkuttaa…usein kuultu lausahdus. Ihmiset puhuvat omastatunnosta, mutta harvemmin sitä käsitettä sen kummemmin avataan. ” En tehnyt sitä, mitä piti, en taaskaan ehtinyt sovittuun tapaamiseen, pahoitin hyvän ystäväni mielen eikä se ollut ensimmäinen kerta.” Syyllisyydentunnetta asiasta kuin asiasta, enemmän tai vähemmän.
Wikipedia määrittelee omantunnon seuraavasti: ”Omatunto on ihmisen sisäinen kokemus, jonka oletetaan neuvovan ihmistä erilaisissa tilanteissa. Yleensä omatunnon olemassaolo havaitaan, kun yksilö katuu tekoaan tai jättää tekemättä vääränä pitämänsä teon.”
Olen miettinyt, onko omatunnolla tekemistä itsetunnon kanssa. Toki on. Kumpi tulee ensin, omatunto vai itsetunto? Mielestäni kysymystä ei voi asettaa noin, koska itsetunto kehittyy varhaislapsuuden kokemuksista kuten edellisessä blogissani jo kerroin. Olisiko niin, että terveeksi kehittyneen itsetunnon seurauksena ihminen osaisi suhtautua omatuntonsa kolkuttamiseen paremmin kuin epäterveeksi kehittyneen itsetunnon seurauksena? Vai voiko näin edes kysyä? Näen asian niin, että terve itsetunto käsittelee esim. itsensä syyllistämistä olemassa olevana asiana. Elämään kuuluvana. Terve itsetunto antaa määreet ihmiselle siitä, mikä on riittävän hyvää juuri sinulle. Ei pyri täydellisyyteen eikä muihin vertailuun. Epäterve itsetunto taas ei kykene määrittämään sitä, mikä olisi juuri kyseiselle ihmiselle riittävän hyvää. Sen vuoksi jälkimmäisen omatunto kolkuttaa pitkään ja kovaa, vieden sitä kuuluisaa elämän laatua heikommaksi. Terve itsetuntokin voi kolkuttaa kovaa aika ajoittain, mutta ihminen tekee omatunnon vaimentamiseksi työtä koko ajan. Ymmärtäen, että saatuaan omatunnon hetkeksi vaimenemaan, tajuaa sen kohta jälleen kolkuttavan. Se on juuri elämää. Kiteytetysti siis, pyri olemaan riittävän hyvä itsellesi.
Omatuntomme on itsetuntomme ääni, joka pyytää meitä tekemään kolkutukselle jotain. Jotain konkreettista, avautuen tuntemuksistaan muille, pyytämällä palautetta muilta. Ihmiset voisivat järjestää keskenään työpaikoilla omatunnon ”kolkuttajaisia”, joissa opittaisiin vapautuneesti käsittelemään työpaikan ilmapiiriä sekä jokaisen omaa työtä. Havaittaisiin, että on mahdollista yhdessä ”kolkutella kumoon” erilaisia turhiakin omatunnon viestejä. Havaittaisiin myös, että erilaiset omatunnon äänet kuuluvat erilaisille ihmisille työyhteisöissä. Eikä kukaan heistä ole toista huonompi eikä parempi. On vain jokaiselle itselleen riittävän hyvä elämä! Syntyisi näin tuntuma työyhteisön omatuntoon ja sen kohentamiseen.
Hannu-Pekka Sinervä, FK, tietokirjailija
