BIOHAKKEROINTI TIETEEN JA TAITEEN LEIKKAUSPISTEESSÄ

Julkaistu: 1.2.2018 klo 06:15

Biohakkerointi on suorituskyvyn, hyvinvoinnin ja terveyden optimointia hyödyntämällä tiedettä, teknologiaa ja syvällistä ymmärrystä ihmisen fysiologiasta ja ravitsemuksesta. Biohakkerointi on myös oma taiteen lajinsa, jossa ”veistoksena” on ihminen itse.

Biohakkeroinnin taustalla on kokonaisvaltainen lähestymistapa terveyteen ja hyvinvointiin. Lähtökohtana on olettamus, että ihmisen terveyttä ei voi lähestyä reduktionistisesti, jos tavoitteena on hyvinvointi pitkällä aikavälillä. Paremman elämän salaisuus ei siis löydy pilleripurkista, ihmedieetistä tai trendikkäästä liikuntaohjelmasta.

Reduktionismin vastakohta on holismi. Pitkään oletettiin, että selvittämällä ihmisen perimän (eli genetiikka) saamme vastaukset kaikkiin hyvinvointia ja terveyttä koskettaviin kysymyksiin. Sen sijaan olemme viime aikoina alkaneet ymmärtää, kuinka keskeistä asemaa tässä yhtälössä näyttelevät monmutkaiset ympäristötekijät (eli epigenetiikka). Yksittäisten geenien tutkiminen on osoittanut meille, että itse asiassa ympäristön vaikutus geeneihin on se mikä säätelee niiden varsinaista toimintaa.

Monella nykyihmisellä on mitä moninaisinta tietoa terveydestä, mutta harva on kokeillut lukemiaan asioita käytännössä. Tieteellisissä tutkimuksissa pyritään usein selvittämään se yksittäinen tekijä, jonka avulla voidaan ennustaa odotettu lopputulos. Luetut teoriat ja asiantuntijoilta saadut suositukset ovat silti parhaimmillaankin vain hyviä arvauksia, kunnes lukija testaa niiden vaikutusta omalla kohdallaan. Näin teoriasta voi muodostua omakohtainen kokemus, jolla on todellista käytännön merkitystä.

Parempaan hyvinvointiin ei ole olemassa mitään yksiselitteistä hopealuotia. Hyvinvoinnin ja terveyden kehittämisen kannalta vasta useampi toimenpide yhdessä saa aikaan halutun kokonaisvaltaisen muutoksen. Kerrannaisvaikutus (engl. compound effect) mahdollistaa sen, että 1+1=3. Kokonaisvaltainen hyvinvointi ei toisin sanoen seuraa jostakin yksittäisestä ruoka-aineesta, lisäravinteesta tai lääkkeestä, vaan merkittävin parannus omaan hyvinvointiin on lopulta seurausta usean toimenpiteen välisestä vuorovaikutuksesta (tätä osakokonaisuuksiin palautumatonta systeemitason uutta ominaisuutta kutsutaan myös emergenssiksi). Tämä voi merkitä esimerkiksi unen kannalta optimaalisen ravitsemuksen, riittävän liikunnan ja erilaisten ympäristötekijöiden yhtäaikaista optimointia yksittäisten unilääkkeiden sijaan.

Holismin sudenkuoppa on niin sanottu Occamin partaveitsi: käytännön sovellettavuuden kannalta teorioiden tulisi olla mahdollisimman yksinkertaisia ja selittävien tekijöiden määrää tulisi karsia. Occamin partaveitsen periaatteen mukaan kilpailevista, yhtä selitysvoimaisista teorioista tulisi aina valita se yksinkertaisin. Holismin yksi ongelmista on myös se, että useiden muuttujien välistä syy-seuraussuhteiden maastoa on haastavaa selvittää kiistattomasti. Tämä loputon tutkimusmatka itseen onkin se viimeinen rintama (engl. final frontier) tai nollapiste (engl. origo), jota ei välttämättä koskaan tavoiteta hyvistä yrityksistä huolimatta.

Optimaalinen terveys ja hyvinvointi on eräänlainen paradoksi. Ihmisen rajallisen käsitekyvyn johdosta emme saa ehkä koskaan tietää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avaimia tai ikuisen elämän salaisuutta, vaikkakin hyvin laskelmoiduilla arvauksilla, perusteellisesti valmistelluilla kokeiluilla ja sattuman kaupalla voimme saada poikkeuksellisen hyviä tuloksia aikaan.

Biohakkeroinnin ytimessä on ajatus, että terveyden lisääminen on edullisempaa ja kannattavampaa kuin sairauden hoitaminen. Tätä kutsutaan myös ennaltaehkäiseväksi terveydenhuolloksi. Näkökulma ammentaa tietoa sekä tutkijoilta ja teoreetikoilta että käytännön tekijöiltä. Tavoite on selvittää systemaattisesti, mikä tuottaa tuloksia omalla kohdalla. Biohakkerointi tuokin yksilön terveys- ja hyvinvointitieteiden keskiöön.

BIOHAKKEROINTI ON SYSTEEMIAJATTELUA

Ihminen on eri järjestelmistä koostuva kokonaisuus. Biohakkerin tavoitteena on ymmärtää, miten nämä järjestelmät toimivat. Biohakkerointia voisi verrata kybernetiikkaan (kreikaksi kybernetike, ”ohjauksen taide”), joka tutkii automaattisesti itseohjautuvia järjestelmiä. Kyberneettisen järjestelmän hahmottamisen kannalta on tärkeää ymmärtää sisään tuleva informaatio eli syötetieto (input), järjestelmässä vaikuttava säätelymekanismi (process), järjestelmän vaikutus ulkomaailmaan (output) ja palautteen vaikutus syötetietoon (feedback).

Biologisissa organismeissa esiintyy itsesäätelymekanismeja (engl. autoregulation), joilla organismi pyrkii tasapainoon eli homeostaasiin. Ihmisen elinjärjestelmissä on erilaisia negatiivisia ja positiivisia palautejärjestelmiä, jotka mm. säätelevät monien hormonien optimaalista tasapainoa elimistössä:

Esimerkki negatiivisesta palautejärjestelmästä on elimistön stressitilaa säätelevä HPA-akseli aivojen ja lisämunuaisten välillä. Kun lisämunuainen on tuottanut runsaasti kortisolia (stressihormonia), syntyy negatiivinen palaute aivolisäkkeeseen ja hypotalamukseen, jonka myötä kortisolin tuotanto pienenee.
Vastaavasti positiivisessa palautejärjestelmässä ärsyke vahvistaa siitä seuraavaa lopputulosta edelleen. Esimerkkinä tästä toimii veren hyytyminen. Aktivoitu verihiutale vapauttaa kemikaaleja, jotka edelleen aktivoivat lisää verihiutaleita, kunnes veren hyytyminen haavakohdassa on riittävä tyrehdyttämään verenvuodon.

Ihminen toimii parhaimmillaan, kun se on harmonisessa suhteessa ympäristöönsä. Systeemiajattelun kautta voimme hahmottaa, kuinka riippuvainen ihminen todella on ympäristönsä eri tekijöistä. Ihminen ei ole pohjimmiltaan mekanistinen, vaan hyvä elämä edellyttää monimuotoista suhdetta ympäristöön.

Tästä voisi esimerkkinä todeta, että ihminen voi hyvin ollessaan tasapainoisessa suhteessa suolistolla, limakalvoilla ja iholla elävien bakteerien, virusten ja muiden mikro-organismien kanssa. Tilannetta voi verrata kasviin, joka on juuriensa kautta monimuotoisessa vuorovaikutuksessa maaperän mikrobien ja ravinteiden kanssa. Epätasapainotila voi johtaa kummassakin tapauksessa sairauteen.

Fysiologisen terveyden optimointi edellyttää, että tasapainottaa samalla järjestelmän alempia osia (esimerkiksi ravitsemustila, mitokondriot ja mikrobiomi) ja ylempiä kerroksia (esimerkiksi sosiaaliset suhteet ja ympäristö). Systeemiajattelun kautta onkin Pareton periaatteen hengessä mahdollisuus selvittää, mikä on se 20 % osatekijöistä, joka tuottaa 80 % tuloksista.

Jaakko Halmetoja, Hyvinvointi- ja ravintoasiantuntija, biohakkeri

Twitter

Facebook

Work goes happy

Blogit

BIOHAKKEROINTI TIETEEN JA TAITEEN LEIKKAUSPISTEESSÄ

Kirjoittaja

,